Powered By Blogger

tiistai 7. huhtikuuta 2009

PUPU LIHAVISTO MUISTAA: MAISEMAKUVIA THE LEO BUGARILOVES YHTYEEN URAN VARRELTA; TAIVAALLINEN SANOMA. OSA 2.






Muuan ufotutkija - sittemmin jäljettömiin kadonnut - haastatteli suomalaisia ufokontaktin kokeneita kansalaisia. Haastateltavina oli myös The Leo Bugarilovesin jäseniä. Tässäpä anonyymina esiintyvän orkesterin jäsenen kirjatut kokemukset. Toimitus sanoutuu irti pateettisesta, pompöösistä tyylilajista ja yhtyeen soittajat kieltävät kaiken ja irtautuvat tarinan todenperäisyydestä ja viittauksista mahdollisiin huonoihin elämäntapoihin.


"Me olemme jumalan valittuja. Tai avaruuden asujainten.

Me olemme suuremman suojeluksessa. Saamme viestejä tuolta jostain. Meille itse asiassa maksetaan jopa palkkaa tuolta jostain. Palkkapäiviä ei ole kuitenkaan usein ja suoritukset ovat pieniä, usein tavaraa tai palveluksia.

Kaikki alkoi kauan sitten. Taisi olla hyinen tammikuu vuoden 1980 alussa. Olin tulossa ravintola Rauhalasta yöllä Hupisaarten läpi.

Pakkasta oli yli kolmekymmentä astetta. Joku oli sammunut ja jäätynyt kuoliaaksi joenuomaan edellisellä viikolla. Oli tähtikirkas aamuyö eikä ristinsieluakaan ollut missään minun lisäkseni liikkeellä.

Äkkiä näin jonkun kyykistelemässä keskellä patosillalle johtavaa tietä. Siinä oli pieni olio pukeutuneena hopeanväriseen asuun, housut nilkoissa, kakalla.

Lähestyin ihmeissäni. Siinä ei toimittanut asiaansa ihminen vaan jokin aivan muu, humanoidi. Kun tulin kohdalle, se kohotti kasvonsa minuun päin ja sanoi vikisevällä äänellä: A-n-t-e-e-k-s-i.

- Ei mitään anteeksipyydettävää, totesin ja yritin ohittaa sitä. Sen jälkeen muistan vain oudon sirinän ja sen, kuinka jähmetyin paikoilleni voimatta enää liikkua.

Palasin tajuihini kotonani huvilalla Oulunjoen rannalla. Olin hirvittävässä tilassa, kuin pahimmassa krapulassa horjuen elämän ja kuoleman rajoilla aivojen kääntyessä nurin ja rytmihäiriöisen sydämen vinkuessa ja paukkuessa rinnassa.

Hämärät muistikuvat jostain ennenkokemattomasta pulppusivat mieleeni. Välkkyvät värivalot, savu, loppumaton jumputus joka kuulosti Village Peoplen Y.M.C.A. -kappaleeltta. Olin kokenut jotain sellaista, mitä ei pitäisi olla olemassa, mutta joka silti vääjäämättömästi oli tapahtunut. Matka avaruusaluksella, tuskalliset kirurgiset toimenpiteet, tutustuminen vieraan sivilisaation elämään sekoittuivat mielessäni kivun ja mielihyvän tippaleiväksi, joka sai sisukseni kääntymään nurin uudelleen ja uudelleen. Muukalaisten juhlissa esiintyi tuttu artisti: neljä vuotta aiemmin kuollut Elvis lauloi Moody Blueta, kun minulle ilmoitetiin, että on aika palata kotiin.

Muistoissani kaiken yläpuolella vikisevä ääni puhuu: Perustakaa yhteenliitymä. Soittakaa. Me autamme teitä. Te olette parhaita. Sitäpaitsi olet allekirjoittanut sopimuksen kanssamme."