sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

PUPU LIHAVISTO MUISTAA KYLLÄ: RUKIVEHR A. KIVI JA ESTETIIKAN PERUSTEET - THE VERY FUNDAMENTS OF AESTHETICS


RukiVehr A. Kivi kuvassa keskellä Maritta Kuulan ja Kauko Röyhkän reunustamana



SUURI ABSINTIUS
Poissaoloperformanssin teoria ja käytäntö

Elämä on lyhyt ja sitten kuolet. Taiteilijan kohtalo on vieläkin julmempi: elämä on lyhyt, saat muutaman töherryksen valmiiksi ja sitten kuolet. Taiteessa tärkeintä ei ole laatu, vaan määrä. Yleisesti hyväksytty taidepoliittinen tapa on arvostaa taidetta kuutiometreittäin (tuttavallisesti 'motti'). Tämä helpottaa suunnattomasti kulttuurille rahaa lapioivien virkamiesten tuskaa, sillä nyt taiteen hyötysuhde (hinta/laatusuhde) on helppo selvittää. Nyrkkisääntö on tämä: mitä suurempi kuutiomäärä taidetta, sitä parempi taiteilija.

Monet arvostetutkin taiteentekijät paljastuvat viime kädessä avuttomiksi räpeltäjiksi. Joku akvarellimaalari tuhertaa koko ikänsä ja saa valmiiksi tuskin puolta kuutiometriä. Picasson kaltaiset iskurityöläiset (henkilökohtainen ennätys: 46 versiota Velazquezin taulusta 'Las Meninas' saman aamupäivän aikana) ovat osaltaan yrittäneet kohottaa perinteisen taiteen roolia ja asemaa. Tästä huolimatta Picassonkin saavutukset jäivät vähäisiksi: pari rekka-autollista aitoja tauluja ja noin viisi väärennöksiä.

Entä runoilijat? Pentti Saarikosken koko tuotanto mahtuu hyvin 60-luvun matkalaukkuun, Paavo Haavikon sellaiseen 2000-luvun ökymalliin, jossa on alla pyörät, mutta silti! Arthur Rimbaud? Älkää naurattako. Tanssin ja performanssin hinta/laatusuhde on parempi. Askel eteenpäin, huitovia eleitä, jysäkkä potku ilmaan: kolme ja puoli mottia taidetta parissa sekunnissa! Lahna käteen, paita pois ja läiskimään. Taidetta löytyy! Reipasta eritteenheittoa: kymmenen mottia että jysähti!

Riittääkö tämä? Taiteen arvostus vaatii uusia ponnistuksia. Maapallo maapalloistuu eikä kukaan ole enää turvassa. Se on kuule tulos tai ulos, myös taiteen kentälläkin!

Läsnäoloperformanssi alkoi juuri tämän asian tajuamisesta. Jos - ja kun - koko elämä nähdään performanssina, niin pelkkä kävely kotisohvalta R-kioskille viemään lottokuponkia tuottaa useampia satoja kuutiometrejä korkealaatuista taidetta. Matkustaminen yöjunalla välillä Helsinki-Rovaniemi: tuhansia, ellei miljoonia motteja taidetta. R.V Kivi ja P. Lihavisto, taiteilijakollektiivi The Leo Bugarilovesin ideologinen ydin, päättivät käyttää otollisen tilanteen hyväkseen ja ovat olleet yhtäjaksoisesti läsnä (loma-aikoja ja muutamia kommelluksia lukuunottamatta) keväästä 1984. Ja projekti jatkuu. Läsnäollessamme törmäsimme kuitenkin omalaatuiseen ongelmaan.

Maailmassa on n kappaletta paikkoja. (Jos maailmankaikkeus on ääretön, on myös n ääretön luku. Muussa tapauksessa n on äärellinen, mutta tavattoman suuri luku.) Näistä n:stä paikasta ihminen - ja taiteilija - voi olla vain yhdessä paikassa saman aikaisesti (poikkeuksena skitsofeenikot, astraalimatkailjat ja kärpässientä nauttineet samaanit). Ahkerinkin performanssintekijä huomaa tämän rajoituksen. Ihminen, ja taiteilija, on rajallinen. Vaikka kuinka vahvasti ja vereslihalla (perkele) on läsnä yhdessä paikassa, niin aina on (n - 1) paikkaa missä ei ole. (Tarkennus: kaava (n-1) viittaa aina yhteen henkilöön. Jos kaksi ihmistä tekee läsnäoloperformanssin yhtä aikaa, luku on tietenkin (n-2). Lievä parannus, mutta ei riittävä kunnianhimoiselle taiteilijalle.)

Johtopäätös tästä kaikesta on se, että joka hetki on (n - 1) määrä hyvää taidetta menossa hukkaan. Mikä tuhlaus! Tämän epäkohdan korjaamiseksi otimme käyttöön Poissaoloperformanssin.

Poissaoloperformanssi, kesästä 1984. Poissaoloperformanssi kattaa kaikki ne paikat, joissa emme ole samalla kuin teemme läsnäoloperformanssia siinä (niissä) paikoissa, missä olemme. Näitä paikkoja on täsmälleen (n-1), tai meidän tapauksessamme (n-2).

Läsnäoloperformanssi (1) + Poissaoloperformanssi (n-1) = maailmankaikkeus (n). Tuloksena on koko maailmankaikkeuden hallitseminen taiteen avulla, eli täsmälleen n kuutiota taidetta joka hetki. Todettakoon vielä, että jos n on ääretön, niin jokaisena sekunnin ziljardisosana teemme taidetta täsmälleen äärettömän määrän kuutioita, eli juuri niin paljon kuin maailmankaikkeuden kokonaistaidemäärä on.

Pankaa paremmaksi. Ja juteltaisko siitä taiteilijaprofessorin paikasta?

R.V. Kivi

Juomani on absintti - suosikaa yhteistyökumppaneitamme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti